HKScan Oyj Lehdistötiedote 26.4.2018 13:15

Sonnihuutokaupassa myytiin ennätysmäärä sonneja

HKScanin 16. sonnihuutokauppa pidettiin lauantaina 21.4. Ali-Lekkalan tilalla Tammelassa aurinkoisissa merkeissä. Hyvä sää ja laadukkaat sonnit houkuttelivat paikalle ennätysmäärän väkeä ja kauppa kävi mainiosti. 44 myytyä sonnia on sekin uusi ennätys, joten kiinnostus emolehmätuotantoa kohtaan on kasvussa. Huutokaupassa myytyjen sonnien keskihinnaksi muodostui 3890 euroa. Odotettavissa on, että sonnien myynti jatkuu vilkkaana myös seuraavien viikkojen ajan.

180421sonnihuutokauppa_181_www.jpg

Tänä vuonna halutuimmaksi eläimeksi osoittautui Angus-sonni KB OptimusPrime Q, joka myytiin 5900 eurolla Leo Juntuselle. Sonnin kasvattajat olivat Virpi ja Henrik Jensen, jotka käytännössä tyhjensivät palkintopöydän kasvattajien palkitsemisseremoniassa. Parhaan eläimen palkinnon lisäksi kotiin lähtivät parhaiden Angus- ja Hereford-ryhmien kunniakirjat.

180421sonnihuutokauppa_172_www.jpg180421sonnihuutokauppa_optimus2_www.jpg

Intohimoa kasvatustoiminnassa

Muita palkittuja sonneja olivat kasvattaja Marja Luomajärven Hereford Luoteen Onninen, Simmentaleissa Niemelän Otso, kasvattajanaan Iina ja Petri Närvänen sekä Päivi ja Kai Enkolan Charolaissonni Iso-Räihän Nalle.

”Tänä vuonna taso oli erittäin korkea varsinkin Anguksissa. Sonnit ovat tasalaatuisia ja erinomaisia kautta linjan. Puhdasrotukasvattamossa tehty työ kantaa hedelmää ja koko ajan mennään eteenpäin”, totesivat sekä nykyinen naudantuotannon asiantuntija Maarit Viljakainen että hänen edeltäjänsä, huutokauppaa vetänyt Juhani Numminen.
Numminen innostui kehumaan kaikkien puhdasrotukasvattamon ja sonnihuutokaupan järjestämiseen osallistuvien intohimoa karjanjalostukseen ja intoa nautasektorin kehittämiseen. Työtä on tehty pitkäjänteisesti ja laajalla osaamisella. Esimerkiksi Maiju Pesonen huolehti eläinten ultraamisesta ja Faban Päivi Anttila ja Tero Mustonen vastasivat jälleen rakennearvosteluista.

Sonnivideot suurmenestys

Vuosi vuodelta sonneista on tarjolla enemmän tietoa päätöksenteon tueksi ja eläinten laatu vain paranee. Sonnien ultraaminen, joka antaa lisätietoa eläimen rakenteesta, on jo vakiintumassa osaksi jalostusta sekä eläinvalintaa ja tänä vuonna uutuutena HKScan kuvasi esittelyvideot myytävistä eläimistä.

Videot osoittautuivat suurmenestykseksi ja kiinnostus sonneja kohtaan oli massiivista, sillä huutokauppaan mennessä videoita oli käyty katsomassa reilusti yli 6000 kertaa. Mahdollisuus tutustua eläimiin etukäteen esimerkiksi polveutumistodistusten ja videoiden avulla saivat kiitosta osallistujilta moneen otteeseen päivän aikana.
Kaikki huutokaupassa myynnissä olleet noin 80 sonnia olivat käyneet läpi pitkän prosessin testejä, rakennearvosteluja ja olivat eläinlääkärin tarkastamia ja terveeksi todettuja.

 

Lisätietoja:
HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com

HKScan on johtava pohjoismainen ruokayhtiö. Myymme, markkinoimme ja valmistamme korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2017 HKScanin liikevaihto oli 1,8 miljardia euroa ja työntekijöitä oli noin 7 300.